RUUSUMAAN HISTORIA
Kaojen kuningatar Rose oli miettinyt pitkään, että tahtoisiko lapsia. Eräänä päivänä toive tuli toteen, -Rose sai 60 lasta. Hän ei kuitenkaan voinut pitää heitä palatsissa. Jotain oli keksittävä. Jokainen Rosen lapsista oli tassun muotoinen. Hänen piti valmistaa näille pikkuisille oma maa. Niitä varmasti tulisi vielä lisää. Kuningatar palkkasi 200 rakentajaa kaupungin tekijäksi. Aikaa heillä meni kuukausi. Vihdoin tuli se hetki. Maa oli valmis. Kuningatar ei kuitenkaan keksinyt maalle nimeä, joten päätti kysyä kaupunkilaisilta. Jokainen oli ajatellut nimeksi ruusumaata, olihan kuningatar nimeltään Rose. Niinpä maasta tuli ruusumaa. Kaksi vanhinta tassua, Omppu ja Päärynä, valittiin maan hallitsijoiksi. Ja vielä tänäkin päivänä he hallitsevat ruusumaata tiukin ottein. He antavat tassuja monelle hoitajalle, kunhan he lupaavat olla kilttejä heille. Ruusumaa on nyt ihana paikka. Tassujen koteja myöten.
laatinut Rose, kaolandin kuningatar